Lahdessa 11.5.09

 

Puoskarilaki

Arvoisa Kansanedustaja. Pahoittelen pitkää tekstiä, mutta paljon enemmänkin olisi kerrottavaa. Perustelen asioita hiukan eri näkökulmista, kun julkisesti asioita usein esitetään. 

Suomessa oli lääkäreiden toiveesta  ja Ministeri Paula Risikon toimesta laadittu puoskarilakityöryhmä. Ryhmä oli jäseniltään jo erittäin epäoikeudenmukainen pitkälti luontaishoitoja vastustava ryhmä. Näin ollen myös puolueellinen taho oikeuden mukaisen lopputuloksen saamiseen.  Nyt kuitenkin Risikon aloitteessa vaaditaan kieltolakia terapeuttien tarjoamia luontaishoitoja eri ryhmille, josta sitten eduskunta äänestää.

Mahdollisen lain tullessa voimaan saisivat lääkärit sitten haluamansa monopolin sairauksien hoidoissa. Lääkäreiden alkuperäisestä pyynnöstä kieltää hoitoja useammilta ryhmiltä esim. lapsilta on luovuttu, se kun olisi ollut jo liian yliampuvaa. Risikon myöntyminen kuitenkin lääkäreiden pyyntöön kieltää edes joitain potilasryhmiä esim. mielenterveyspotilaat, kuitenkaan ilman käytännön näyttöä luontaishoitojen haitoista, tuntuisikin enemmänkin lääkäreiden toiveiden toteutumista, kuin kansalaisten hyväksi tehdystä laista. Lailla haluttaisiin rajata ryhmiä, joita voisi hoitaa vain terveydenalan ammattilainen?  Sillä tarkoitettaisiin siis henkilöä jonka  koulutus on lähes yksinomaan lääketeollisuuden patentoitu synteettinen lääke- tai leikkaushoidot. Eli usein kaupallinen oireita lievittävä hoitomalli. Altistaen potilas myöskin tunnetuille haittavaikutuksille ilman vaihtoehdon mahdollisuutta. Ota tai jätä jäisi sitten potilaan osaksi, mutta lailla saataisiin tarvittava viesti kansalle. Siitä ja vaihtoehdon tarpeellisuudesta lisää tekstissä myöhemmin.

Lain toteutuessa myös syöpäsairaita saisi hoitaa terapeutti vain lääkärin kanssa yhteistyössä? Ongelmana on se, ettei lääkärit Suomessa halua tehdä yhteistyötä luontaishoitojen kanssa ja näin lääkärin kritiikiltä välttääkseen potilas ei usein kertoisikaan hoidoista ja joutuisi näin sairautensa vuoksi rikkomaan lakia, säilyttääkseen suhteen myös lääkäriin?  Ei voi ymmärtää, että tänä päivänä tai edes koskaan aikaisemminkaan lailla kiellettäisiin joitain kansalaisia hoitamasta itseään monipuolisesti.

 Kyseisellä lailla rikottaisiin myös perustuslakia.

 Perustuslain luku 2. 6§ mukaan ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Mahdollinen laki rikkoisi myös terapeuttien oikeutta. Perustuslain Luku 2. 18§ mukaan jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.

On myös laki potilaan asemasta ja oikeuksista. Luku 2. 3§ potilaalla on oikeus laadultaan hyvään terveyden- ja sairaanhoitoon. Hänen hoitonsa on järjestettävä ja häntä on kohdeltava siten, ettei hänen ihmisarvoaan loukata, sekä että hänen vakaumustaan ja hänen yksityisyyttään kunnioitetaan.

Toivonkin teidän äänestävän ihmisoikeus kysymyksen ja perustuslain tuoman oikeuden puolesta. Ettei kansalaisten tarvitse elää eriarvoisessa elämää yhden ammattiryhmän pyynnöstä. Antaa ihmisten päättää itse tai tarvittaessa holhoajan kanssa omista asioistaan.

Jatkossa asioita, jotka sotii jo moraalisesti tämän tyyppistä lakia vastaan. Tietoja järjestelmästä jolle ollaan tekemässä monopolia, sekä viitteitä/tutkimuksia  todellisiin ongelmiin, joihin  pitäisi rohkeasti vihdoinkin puuttua.

Kaikkia hoitomuotoja tarvitaan, mutta voiko kehitysvammaiselta kieltää akupunktion käyttöä esim. selkäkipuun tai mielenterveyspotilasta käymästä vyöhyketerapiassa jos he tuntevat sen auttavan heitä? Vain sen takia, että yksi koulukunta, lääkärit tietävät mikä olisi heille parasta? Varsinkin, kun lääkäreiden tarjoama apu on usein hyvin rajallista/yksipuolista ja usein myös kiisteltyä.

Lääkäriliiton Heikki Pälve vaati taannoin A-Studio ohjelmassa vankeusrangaistusta, jos heidän vaatimaansa lakia sitten rikottaisiin?  

Ymmärtänette varmaan, että kysymyksessä on pitkälti lääkäreiden halu kieltolailla viestittää: Ihmiset jotka ei pysty itse ajattelemaan järkevästi, niin heitä laki suojelee? Silloin ”järkevä” ihminenkin voi miettiä kannattaako hänenkään semmoisiin hoitoihin mennä, jos ne laillakin on joiltain kielletty. Lääkäri voisi samoin perustein aina kyseenalaistaa potilailleen koko luontaisalan. Se kuulostaisi siltä, että luontaishoidoissa kyse on ainakin osin vaarallisesta tai rikollisesta toiminnasta? Siitä ei kuitenkaan ole luontaishoidoissa kysymys, eikä luontaishoitojen haitoista ole mitään yleistä näyttöä. Niissähän on yleensä kyse vain kehon oman kapasiteetin hyödyntämisestä.

Jos syöpäsairaiden kohdalla toivottu laki tulisi voimaan, että syöpäsairaan pitää kertoa lääkärille myös muista hoidoistaan, voi samalla kysyä: Mitä lääkäri syöpäsairaan luontaishoito tiedoilla edes tekisi? Se ei muuta lääkärin antamaa hoitoja millään tavoin, mutta se muuttaa potilaan ja lääkärin ”kemiat” usein täysin. Potilas on lääkärin mielestä lyöttäytynyt väärään hoitoon. Ja jos lääkärin hoidot ei sitten tehoakkaan, niin potilaalle tehdään helposti selväksi, että luontaishoidot ovat estäneet parantumisen. Näin tapahtuu usein esim. reumasairauksien yhteydessä, jos potilaan tila on huono ja kertoo käyttäneensä luontaishoitoja, -lääkkeitä, niin lääkäri toteaa usein reumaoireiden johtuvat juuri luontaistuotteista, eikä suinkaan siitä, että lääkärin hoidot ei olisi tarpeeksi toimivia.

Asiakas esittääkin vastaanotollani usein kysymyksen hiukan peloissaan. ”Mitä hän kertoo lääkärilleen”, jos on parantunut hoidossani. Sairailla kun usein on myös vallitseva lääkäri suhde. Yleensä neuvon olla kertomatta saamistaan luontaishoidoista ja antaa ymmärtää, että lääkärin hoidot olisivat auttaneet potilasta. Silloin kaikki on tyytyväisiä. Lääkärit yleensä suuttuvat luontaishoitojen hyödyistä ja yhteistyö potilaan ja lääkärin kanssa muuttuu helposti kylmäksi tai loppuu kokonaan.

Luontaishoidolla paraneminen Suomessa on väärin sammutettu tulipalo ja se haluttaisiin nyt kuriin. Vaikka monesti esim. homeopatialla vain herätetään ihmisen oma puolustusjärjestelmä. Se on usein tehokkain ja turvallisin tapa päästä arkisista tulehduskierteistä eroon, toimii hyvin myös eläimiin. Lääke usein taas tarkoituksenmukaisesti vain lievittää oireita tai sillä/niillä korvataan syystä johtuvaa ihmisen oman järjestelmän heikkoutta. Puolustusjärjestelmä voi kuitenkin heiketä lääkityksen johdosta entisestään ja altistaa usein tulehdus-, lääkekierteelle, lisätulehduksille ja lääkehaitoille. Yksi asiaa tutkinut ja usein kommentoinutkin KTL Prof. tutk. Pentti Huovinen.

Pitäisikö Suomessa ennemminkin lääkäreiden muuttua? Ei valinnanvapautta voida rajoittaa  jo potilaiden turvallisuuteen vedoten. Ja kun niitä potilasvahinkoja kuitenkin sattuu paljon ja lähes pelkästään lääkäreiden toimesta, niin miksi ei niihin puututa? Kukaan ei ole vastuussa, kun potilas vammautuu leikkauksessa tai lääkkeistä? Lääkäri voi leikata ”liukuhihnalla” 24h putkeen vain rahan tai vapaiden johdosta, mutta autoa ei saa ajaa tai mitään muutakaan työtä tehdä kuin määrätty tuntimäärä vrk. Vakavatkin huolimattomuudet sairaalassa ovat vain inhimillistä, vaikka usein jopa odotettavia. Sen osoittavat käytäntö, tutkimukset, tilastot.

Vahingoista valittava potilas leimataankin usein vain vaikeaksi potilaaksi, jota ei sitten jatkossa enää usein oteta kovinkaan vakavasti. Lääkärin vastuu tapahtumasta on kirjoittaa asiasta oma näkemys. Lääkkeitä nykyisin määrätään robotin tavoin, eikä silloinkaan olla vastuussa jos potilas sairastuu tai kuolee lääkkeiden aiheuttamaan haittoihin. Uusista lääkkeistä ja varsinkaan lääkkeiden yhteisvaikutuksista ei tiedetä usein paljoakaan. Lääkkeet ovat kuitenkin pääosin eläimillä testattuja ja aika näyttää soveltuuko ne lainkaan sairauksien- tai ihmisten hoitoon. Turvalliseksi todetut vanhat luontaiset hoitomallit pitäisi jo näidenkin syiden johdosta olla kaikille saatavilla.

Lääkäriliiton kunniapuheenjohtaja Prof. Amos Pasternack on kuvannut (Duodecim 2006-lehti) sairaskertomuksiin perustuvia hoitovirheitä ja hoidon haittoja. Todeten niiden olevan merkittäviä terveydenhoidon ongelmia. Hänen arviona on että 10% hoitotapahtumassa sattuu virhe, 1 %  eli joka sadannella potilaalla tapahtuu vakava virhe. Hoitoja kokonaisuudessa 24 milj./v. Toisinsanoin, vuosittain sattuu n. 240 000 potilasvahinkoa, ja 24 000 vakavaa vahinkoa.

Pasternackin tutkimuksissa lääketieteen hoitovirheisiin  kuolee Suomessa keskimäärin, jopa 5 potilasta vrk. vuosittain 700-1700 .

Lääkehoidon kustannukset Suomessa kasvavat jopa 10% vuodessa. Arvioidut lääkemenot ovat 2,5 miljardia /v. ja olisi varovaisenkin arvion mukaan v. 2015 yli 3 miljardia, jolloin pelkät lääkemenot ylittävät nykyiset perusterveydenhuollon kustannukset. Olemme siitä huolimatta kuitenkin yleisesti sairaampia kuin koskaan, lapset jo niin allergisia? Kaikki kunnia kuitenkin ripeän ensiavun ja teho-osastojen ja monen hoidon, mutta paljon on tutkimuksenkin mukaan vain haitallista hoitoa, saati siitä olisi oikeaa apua potilaalle.

Esim. lasten korvatulehduksiin määrätään Suomessa n. 500 000 antibioottikuuria vuosittain (haittoineen) ja lähes kaikki turhaan, kun ei vain haluta myöntyä muuhun hoitotapaan.

Luontaishoidot olisivat yhteiskunnalle halpoja, yleisesti haitattomia ja usein toimivia vaihtoehtoja. Määrä n. 3,6 milj. hoitotapahtumaa/v., vaihtoehtohoitoja käyttää yli 50% kansalaisista. Hoitoja käyttävät useimmiten korkeasti koulutetut naiset joiden oletetaan olevan tietoisia oikeuksistaan, jolloin mahdolliset epäonnistumiset näkyisivät valituksina. 2000. luvulla hoitotapahtumia on kertynyt yli 20 milj. Mikäli hoidot olisivat vahingollisia tai eivät toimisi niin kuluttajansuojalautakunnalle tai tuomioistuimelle tulisi varmasti valituksia. Lisäksi markkinat kyllä karsivat toimimattomat luontaishoidot pois.

Puoskarilaki olisi siitäkin erikoinen laki, että lääkäri voisi diagnoosilla evätä kansalaiselta vapauden valita jatkossa itse hoitonsa. Olen hoitanut monia ihmisiä pois leikkausjonoista: haavaisen paksusuolen- polvi-, selkä-, kitarisa-, korvaputkitusleikkaukset peruttu parantumisen johdosta. Se on ollut myös yhteiskunnalle selvää säästöä, potilaan eduista puhumattakaan. Mikä olisi se ryhmä joilta nämäkin mahdollisuudet pitäisi rajata pois? Kaikki yhteiskunnan menoja säästävät ja potilaiden tilaa parantavat hoidot pitäisi saada ennemminkin verorahoin (KELA) korvattavien hoitojen piiriin ja saada koulutetut terapeutit pois arvonlisäveron piiristä. Eihän yksi ammattiryhmä lääkärit, saisi Suomessa määrätä mikä hoitomuoto korvataan mikä ei? Se pitäisi määräytyä tulosten perusteella, ei vain yhden koulusuunnan.

Suomen pitäisi seurata EU:ta., eikä lähteä edesmenneen Neuvostoliiton tyyppiseen holhousyhteiskuntaan. Maailmanterveysjärjestökin WHO:n suosittaa luontaishoitojen käyttöä. Vuonna 2002 julkaisemassaan strategiassaan. WHO halusi taata luontaishoitojen vapaan saatavuuden kaikille kansalaisille www.who.int .Ja onhan WHO tutkimuksissaan todennut esim. akupunktion tehoavan yli 400 sairauteen.

2007 taas arvostetun British Medical Journal julkaisemassa tutkimuksessa testattiin 2500 erilaista nykylääketieteellistä hoitoa ja hoidon tehoa ihmisiin. Tutkimustulos oli joillekin yllättävä: vain 13% lääketieteellisistä hoidoista olisi luotettavasti apua potilaille? Loppuun 87% nykyisistä hoidoista, mahtuikin sitten hoitotuloksia  joista saattoi olla apua, ei tapahtunut mitään tai oli vain haittaa.  http://clinicalevidence.bmj.com/ceweb/about/knowledge.jsp Näin ollen, meillä ei ole minkäänlaista näyttöä mistään hoitomallista jolle voisi edes ajatella yksinoikeutta.

Uskon myös, että jos puoskarilaki astuu voimaan. Sitä ”rikottaisiin” usein, eikä sitä voitaisiin valvoa mitenkään. Osa hoidoista taas menisi maan alle prostituution tavoin, eikä potilas kertoisi jatkossa sitäkään vähää lääkärille, mitä hoitoja käyttää ja kuka olisikaan sitten lopulta syyllinen: apua pyytävä vai apua antava? (kumman lääkäriliitto halusikaan vankilaan) tai jos asiakas/potilas ei kerrokaan terapeutille kaikkea itsestään ja ketä sitten uskoa jne.?

Jos kieltolaki tehdään, pitäisi olla haitoista selvää näyttöä, tutkia asia puolueettomasti ja tuoda hyödyt ja haitat esiin. Silloin asian voisi kaikille perustella ja siten hyväksyä.

Mielestäni lain pitäisi aina turvata oikein. Terapeuttirekisteri kyllä selventäisi asiaa. Mutta vapaassa maassa pitäisi myös jokaisen saada hoitaa toista, jos omaa siihen kykyjä ja ovat keskenään niin sopineet. Mutta  jos aiheuttaa huolimattomuudellaan toiselle turhaa kärsimystä tai vamman on siitä myös vastuussa ja se pitäisi saada koskemaan myös lääkäreitä. Nykyinen potilasvakuutus on vain teoreettinen vastuu. Uskon potilasvakuutuksen menevän konkurssiin päivässä jos toimisi käytännössä.

10 000 asiakkaan/potilaan hoitamisen kokemuksella ja heidän kuntojaan näin tarkastellen, voin vain todeta lääkärien syyttävän terapeutteja pitkälti siitä mihin itse usein syyllistyvät. Onko se sitten osin huonoa omatuntoa tai mitä, mutta terapeuttien aiheuttamat haitat ovat niin marginaalinen ongelma, että sitä ennen pitäisi kieltää lähes kaikki muu. Toivonkin, että Suomessa seurataan EU:ta eikä kyseistä puoskarilakia voida hyväksyä. Puututtaisiin jatkossa terveyden aloilla niihin oikeisiin ongelmiin, eikä vain siihen miten saataisiin lääkkeitä halvemmaksi. Suosittaisiin toimivia, turvallisempia hoitoja ja kansa saisi aina itse valita missä tai miten haluaa itseään hoitaa. Varsinkin jos lääkärit haluavat pitäytyä nykyisenkaltaisessa kaupallisuuteen perustuvassa lääkitysmallissa, joka rasittaa jo myös suuresti luontoa ja sitä kautta meitä kaikkia.

Suomella olisi ennemminkin suuret markkinat luontaishoitojen antajana omille ja maailman ihmisille. Erilaisina luontaiskylpylä -hoitoloina. Olisimme jo valmiiksi tämmöinen puhdas luontokoto. Mutta mitä luontaishoitoihin Suomessa tulee, niin täällä luvatussa maassa niitä lääketiede vastustaa ja kaikki toimivimmat yrtit lääkelaitoksen toimesta kielletään. Nyt näitä Luontaishoitoloita -sairaaloita Euroopassa tarjoavat ei niin luonnonhelmat kuten esim. Saksa, Viro, Englanti, Sveitsi…

Lisäksi hyvä muistaa. Parasta mitä Suomessa on tapahtunut 100 vuoden aikana terveyden kannalta on kuitenkin pula-ajan poistuminen.

 Jouni Jämsä