
|
Lahtelaisella entisellä liikeapulaisella Kaija Savolaisella on useita, pitkään jatkuneita vaivoja. Monta vuotta vaivannutta ummetusta ja vatsanalueen turvotusta, diabetes jo parikymppisestä, sitä epäiltiin aluksi raskausajan diabetekseksi. Väsymys on myös vaivannut ja kolmen läheisen poismenot ovat tuoneet surua. Aamuisin oli vaikea herätä, maailma tuntui synkältä ja olo kaikin puolin huonolta. - Kun erilaiset vaivat aina vaan jatkui, niin kummityttö sanoi minulla, että nyt kannattaisi kokeilla käyntiä terapeutti Jouni Jämsän luona. Suolihuuhteluita olinkin ummetukseni takia käyttänyt jo 25 vuotta, kummityttö oli käynyt perhettä hoitamassa homeopatialla Jounin luona jo vuosia ja niin menin vaivoineni sinne. -
Nyt kun hoitokertoja Jouni luona on takana 3 kappaletta ja aikaa
kulunut noin 1,5 kuukautta, niin voin sanoa, että olo on ihan
erilainen. Ei enää väsymystä, alakulo on helpottanut, vatsakin
tuntuu hyvältä, ummetus poistunut ja varsinkin aamut ovat nyt ihan
erilaisia. Ennen ei väsymystä nukkuminenkaan poistanut. Nyt olo on
virkeä ja paljon valoisampi kertoo Kaija. |