|
Paniikki, verenpaine Tiijan 30v. kouluavustaja. Oireet alkoivat –95 niihin kuului puristava tunne rinnassa, kuin kylkiluut menisivät ristiin, kurkussa puristi ja oksetti. Nämä oireet olivat paniikkikohtauksesta johtuvia. Paniikkikohtaukset lisääntyivät lasten syntymien jälkeen. Ne tulivat usein kotimatkalla tai kohtaus saattoi oireilla, mutta vasta kun puoliso tuli kotiin antoi keho periksi ja kohtaus tuli rajuna. Jotenkin keho kesti tai alitajunta ymmärsi, että en pärjäisi lasten kanssa jos kohtaus tulisi ja niin se lykkääntyi siihen asti, kun puoliso tuli kotiin. - Paniikkikohtauksiin liittyi myös huoli omasta ja lasten hyvinvoinnista. Kuinka lapset pärjäävät, jos minulle käy jotakin. Verenpaine oli kohonnut muutamaa vuotta aiemmin loppu raskauden aikana ja jäänyt korkeaksi. 2007 tammikuussa niskat menivät niin jumiin, että ei voinut työskennellä kouluavustaja, kun pää ei kääntynyt kahteen viikkoon lainkaan. jouduin sairaslomalle. - Hakiessani lapsia päivähoidosta valitin kuinka niska oli jumissa. Lastenhoitaja kertoi luontaisterapeutti Jouni Jämsästä ja kehotti menemään hänen luokseen. Jäin miettimään asiaa ja keskusteltuani puolison kanssa päätti hän kokeilla. Varasin ajan ja menin vastaanotolle. Akupunktiopisteisiin annetun hoidon jälkeen voin sanoa niskakivun lievittyneen paljon ja seuraavana päivänä niskat olivat jo kunnossa, eikä annettu hoito itsessään tuntunut miltään. Samalla käynnillä tuli puheeksi myös hänen muut vaivat: paniikkihäiriö ja verenpaine. Päätettiin aloittaa hoito myös kyseisiin vaivoihin. Hoidoksi tuli englantilaisen Tri Bach kehittämä kukkatippa, sekä homeopaattiset helmet. Korkeaa verenpainetta hoidettiin kotimaisilla yrttipuristeilla. Paniikkihäiriöön ei apteekkilääkitystä ollutkaan, verenpaineeseen kyllä. Paraneminen alkoi. Paniikki kohtaukset lievenivät ja harvenivat, verenpaine alkoi laskea ja lääkärin kanssa keskusteltua puolitin verenpainelääkityksen. Aika kului ja vastaanotolla käytiin aluksi kerran viikossa ja sitten harventaen n. 1x kk. Kun puolitoista kuukautta oli kulunut, en uusinut enää verenpainelääkkeensä reseptiä verenpaine, kun oli normaali. Vuosia vaivanneet jatkuvat paniikkikohtaukset olivat uusineet vain kahdesti, silloin menin vastaanotolle kohtauksien ollessa päällä. -kohtauksen tulessa puolisoni kun sanoi, ”Nyt soitat ja kysyt olisiko Jämsällä vastaanottoaikaa” . Vastaanotolla tarjottu hoito tehosi heti, olo rauhoittui ja normalisoitui. Ilman puolison tukea ei oltaisiin tässä tilassa. Nyt en edes muista, koska viimeinen kohtaus oli siitä, kun on niin kauan aikaa. Luontaispuolenhoidot ja tuotteet olivat tuntemattomia ja olinkin sen vuoksi aluksi epäluuloinen koko hoitoa kohtaan, mutta kun tuloksia alkoi tulla, niin puolison kanssa päätä pyöriteltiin ja ihmeteltiin. Jos olisi tiennyt näin helposti avun löytyvän, olisin mennyt hoitoon ajat sitten. |