krooninen virtsatulehdus, maksakirroosi. Väinö Enlund 70v. Hyvinkää. Työuransa tehnyt Helsingin päivystävänä palomestarina.

 - Olin Suomen ensimmäisiä surffaajia sillä seurauksella, että lautan kaaduttua rannalla olijat soittivat pelastuslaitokselle ja kertoivat purjeveneen kaatuneen. Katselijat kun eivät purjelaudasta olleet kuulleetkaan taikka nähneet. Steppausta harrastin Eeva Hemingin kanssa, pelasin lentopalloa Mauno Koiviston pelikaverina, niin pitkään, kuin loukkaantumiset sallivat, sainkin lempinimen ”kipsi”. Viime vuosina ajanut bussia Pietariin harrastukseksi. Kun paljon tekee tulee kolhujakin välillä.

 

- Niinkin tiheästi, että samaan sairaalaan kehdannut enää mennä, vaan välillä täytyi sairasauto pyytää ajamaan toiseen sairaalaan, vaikka muutoin olinkin perusterve oli keho urheiluharrastusten vuoksi kovilla.  

En  juo, en polta. Huolehdin terveydestäni, mutta 20 vuotta sitten kilpailumatkalla sattunut selkä ja sitten myöhemmin tullut hankala krooninen virtsatulehdukset ovat olleet riesana vuosikausia.

 

- Virtsatulehdus juoksutti lääkäriltä toiselle. Urologin ottamista pitkäneulanäytteistä ja tutkimuksista ei paljastunut aiheuttajaa. Antibioottia kuitenkin määrättiin. Tulehdus toistui kuukauden välein, jolloin se hoidettiin taas antibiooteilla, välillä tuli kuurin lisäksi virtsatulehduksen estolääkitys. Reseptinhaku reissuista tuli rutiini. Oireet alkoivat päivällä jolloin päivystykseen oli ehdittävä kolmeksi, kun siellä joutui jonottamaan monta tuntia, jotta ehtisi kahdeksaan mennessä illalla apteekkiin noutamaan reseptin. Antibiootit eivät heti vaikuta, joten muutama seuraava yö oli tuskaisa. Kun tutkimuksissa ei mitään selvinnyt ja tulehdus oli kestänyt 3 vuotta, alkoi kierre  kyllästyttää. Vaikka jokaisen tulehdukseen jälkeen kokeilin jotakin uutta tai muutosta, aina tulehdus uusi.

 

- Sitten sattumalta kadulla tapasin tuttava rouvan, joka ei aiemmin pystynyt juuri kävelemään ja nyt askel sujui reippaasti. Kysyin häneltä mitä oli tapahtunut? Rouva kertoi käyneensä Lahdessa luontaisterapeutti Jouni Jämsän luona ja saaneensa sieltä avun vaikeaan vaivaansa. En jäänyt aikailemaan vaan varasin heti ajan vastaanotolle. 

Vastaanotolla tutkittiin/hoidettiin, muutettiin ruokavalio.  Jämsä kielsi mm. raa’at kasvikset, joka tuntui tosi oudolta, koska niitähän juuri käsketään syömään. Hoitoa sain elektrodisella laitteilla, kotihoitoon homeopaattinen lääke, boori, mangaani, kalkki, magnesium, sinkki tabletit, kipeään selkään tuli yksi akupunktiohoito ja levittää selkään erikseen valmistamaa salvaa iltaisin.

 

- Tila alkoi heti parantua, yhden kerran tulehdus nosti päätään ja on sen jälkeen pysynyt poissa.

Myöskään 20 vuotta vanha selkävaiva ei oireile. 2 kuukautta ensihoidon  jälkeen oireita ei juuri ole. Väinö ihmetteleekin kuinka niin pienellä kuin viidellä tipalla vrk. homeopaattista lääkettä on niin iso vaikutus.  

 

Väinön puoliso Anita kärsi maksakirroosista jolle ei aiheuttajaa ole löydetty. Maksatulehduksen havaitsi venäläinen iridologi 20 vuotta sitten. Hän kehotti Anitaa menemään kotimaassaan lääkäriin tutkituttamaan maksansa. Anita meni ja lääkäri kovin vastentahtoisesti otti kokeet, jotka osoittivat maksa-arvojen olevan koholla. Lääkitystä siihen aikaan ei ollut tarjolla, vaan tilannetta seurattiin. Vuodet kuluivat ja tulehdus muuttui vaikeaksi sairaudeksi maksakirroosiksi, johon sitten tuli lääkitys, mutta ei apua. Maksasairaus toi  voimakkaan väsymyksen, jonka Anita sanoo olleen tappavaa. Se kulki aina mukana. Väinön tullessa Jämsän vastaanotolle oli aika myös Anitalle. Anitalle tehtiin bioresonan hoito, kotihoidoksi: homeopaattinen lääkitys, aminohapoja, seleeniä, sekä ruokavalio muutoksia. Tästä on aikaa noin kaksi kuukautta, muutos on suuri.  

- Kova väsymys on poistunut ja yleiskuntoni kohentunut, mieliala noussut, olo on muuttunut radikaalisti, kuin olisi alkanut uusi elämä.